Rakkaiden lukijoidemme (?) toivomuksesta seuraa postaus asuntolasta, joka on oleva kotimme seuraavan kolmen kuukauden ajan. Koska lukukausi on vasta aluillaan, on muiden asukkaiden määrä saapua tulevana maanantaina. Paikalliset opiskelijat ovat tapansa mukaan lähteneet viettämään viikonloppua koteihinsa. Olemme siis kaksin.
Kun pimeä laskee sumuisen harsonsa Gentin ylle, aistit terävöityvät ja kaksi viatonta sielua alkaa valmistautua elämänsä pisimpään yöhön tässä varjojen täyttämässä kivilinnakkeessa.
Jo päivällä aavistelimme jotain hämärää olevan tekeillä. Käytäviltä kantautui ääniä, kuin edesmenneen asuntolasiivoojan sielu olisi levottomana vaellellut pitkin kylmiä kivilattioita. Vaikka rakennuksessa ei todistettavasti ollut ketään, aistimme silti jonkun ulkopuolisen läsnäolon.
Aavistuksemme saivat vahvistuksen, kun alakerran keittiössä välipalaa valmistellessamme huomasimme maitopurkkimme salaperäisesti tyhjentyneen. Ulkoa kantautui myös tämän tästä lasten kiljahduksia, mutta yhdestäkään ikkunasta emme nähneet ristinsielua. Nyt, tuulen ujeltaessa käytävän avoimesta ikkunasta, istumme kattohuoneistossamme ja odotamme aamua, seuranamme vain pimeyden syvä alho.
 |
| Julkisivu yön pimeydessä. |
|
|
 |
| Ovi |
|
|
 |
| Alakerran tyhjä käytävä |
|
 |
| Autio oleskelutila |
|
|
 |
| Keittiö kulmauksen takana |
 |
| Yläkerran veskikäytävä - Vihreä maili |
|
|
|
Tähän päätämme tämäniltaisen katsauksemme, lukitsemme ovemme visusti sisäpuolelta ja käperrymme peittojemme alle seuraamaan tuntien hidasta matelua, kunnes aamu meidät lopulta armahtaa.
PS. Ainiin, nyt muistinkin. Taisi maito hävitä omiin (Pirre) suihin torstai-illan baarireissun jälkeen yöpizzan kyytipoikana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti