lauantai 11. syyskuuta 2010

Lähtötunnelmia (iik)

2,5 nights to go, joten eiköhän julkaista eka merkintä! Tiistaina 14. päivä lähtee lento Riikaan kello 6.40. Riikassa ollaankin sit useampi tunti ja Brysseliin tullaan vasta iltasella. Sieltä pitäis löytää suht. halpa yöpymispaikka, koska määränpäähän eli Gentiin junaillaan itsemme vasta keskiviikkona. Siitä eteenpäin kaikki on melko lailla hämärän peitossa. Meillä on kuitenkin melkein pari viikkoa vapaa-aikaa ennen harjottelun alkua, joten voidaan rauhassa tutustua kaupunkiin ja ihmisiin. Tunnelmat vaihtelee ainakin mulla kauhusta ja paniikista ylitsevuotavaan riemuun, mutta se on kai normaalia? Jos Suomessakin on ihan paniikissa ekoina harjottelupäivinä, ni miten sit täysin vieraassa ympäristössä vieraalla kielellä?! Toisaalta taas se että sä uskallat ylipäätänsä käyttää vierasta kieltä ja koittaa selvitä sillä ihan arkipäivän tilanteissa on jo itessään haastavaa, joten pitäis muistaa ettei saa vaatia itseltään liikaa. Mehän mennään suorittaan ihan ekaksi ikääntyneiden hoitotyötä, ja mitä ollaan kuultu ni ei meidän asiakkaat paljon enkkua puhele. Siispä: sinne tänne pari sanaa saksaa, enkkua, (hollantia) ja elekieltä -> näillä mennään ja hyvin mennee!

Ollaan järkkäilty tätä vaihtohommaa jostain keväästä (?) asti ja täytyy todeta, että jos on valmis tekemään töitä ja kestää pienet turhautumisen tunteet, ni se kyllä palkitsee. En tiedä miten paljon muissa ammattikorkeakouluissa opiskelijan täytyy nähdä vaivaa virallisten juttujen eteen, mutta jos on odotanvalmista-tyyppi ni nää hommat ei ainakaan meidän yksikössä tahdo toimia. (Tieto ei kulje = koko ajan täytyy olla valmistautunu mitä kummallisimpiin yllätyksiin.) No, minä ja Pirrehän ollaan tunnetusti kummatki aina niin ressissä asioista, että toinen joutu sen takia sairaalaanki, kaikki on hoitunu yllättävän helposti ja voidaan nyt pakkailun lomassa keskittyä vain iloitsemaan reissusta :) Mun painajainen eli pakkaaminen alkaa muuten tänään, joten wish me luck.

Tässäpä vielä tunnelmia perjantai-illan läksiäisistä, joita vietettiin Mertsin luona ;)





2 kommenttia:

  1. miten se pakkaus hanna sujjuu? joko pirrellä on kamat kuosissa? jotenki kuvittelen että tää pakkaaminen ei oo pirrelle niin paha homma..? :) toivon teille kaikkia hyvvää ja ottakaa ilo irti tästä varmasti mieleenpainuvasta seikkailusta! keep in touch ja mieki laitan osotteen teille sitten ku lähön hetki koittaa (jaiks viikko ennää!).
    <3 Jaana

    VastaaPoista
  2. Pirre kuulosti kyl eilen melko hätäiseltä, mut luulen et sekin on selvinny kunnialla :D Joo ehottomasti yhteyttä pidetään ja pistä meille viestiä jos alkaa liikaa jänskättää ku lähtö lähestyy! Meki laitetaan aina väliaikatietoja. Jaha, heräsin näköjään ennen seiskaa ku oon niin innoissani. Kohta ostaan matkakarkit!
    <3 Hanna

    VastaaPoista