Elämää, ei sen vähempää.

Viikko on valunut käsistä taas ennätysvauhtia! Enää viisi päivää harjoittelua jäljellä ja reissu alkaa lähestyä loppuaan. Ollaan yritetty aina tilaisuuden tullen ottaa mahdollisimman rennosti ja vaan nautiskella tästä loppuajasta. Seuraavana lauantaina suunnataan nokat kohti Las Palmasia, siellä viimeistään unohdetaan ressi ja vaihdetaan kunnolla vapaalle! 

Koska tälle päivälle kaavailtu reissu menikin mönkään, matkailu vaihtui Gentin ympärikävelyyn. Lähettiin kaupungille innosta piukeina kattelemaan tuliaisia ja pikkujouluvaatteita, sopimuksella "ja takasihan ei tyhjin käsin tulla." Vaan kuinkas kävi, tuhlattiin rahat ruokaan ja vaatteet jäi kauppaan.

Koska päivä on ollut tosi viileä ja me paikallisittain alipukeutuneita, yritettiin päästä sisätiloihin aina tilaisuuden tullen. Ja mikäs sen parempi tekosyy sisälläoleiluun kuin ruoka!

Soup Loungesta saa valita neljästä sopasta itelle passelin. Otettiin tomaatit. Hurjaan 4 euron hintaan (keitto kooltaan medium) sisältyy myös 2 leivänkannikkaa ja hedelmä. Keiton kylkiäisiksi sai valita juustoraasteen, tuoreita yrttejä, krutonkeja ja pieniä lihapullia. Otin tietty kaikkia. Hintaansa nähden aika herkku!

Jälkiruoaksi napattiin matkaan uunituoreet vohvelit. Myyjä paistaa ne taikinamöykyistä, lopputulos on ihanan rapsakka. Vohvelin sisällä on vieläpä semmosia sokerimurusia. Kauppa näyttää käyvän, satoi tai paistoi. Paikallisilla on tapana ostaa vohveli ohikulkiessa ja syödä se ihan semmoisenaan kävellessä tai ratikkaa odotellessa. Ahneena haukkasin palan ennen kuvanottoa. 

Koska viima meinasi mennä luihin ja ytimiin, seuraavaksi poikettiin VOORUITiin kaakaolle. Siellä ois kai enempikin toimintaa keikkojen ym. muodossa, mutta ei olla ehditty tutustua kuin tähän kahvilapuoleen. 

Ja millaista on asua Belgiassa...

Alkuun meillä pikkukylän tyttöillä oli ongelmia kaupungilla suunnistamisen suhteen. Parhaillaan tässä pikkukatujen luvatussa maassa tiet risteää yhdestä liikenneympyrästä jopa kahdeksaan eri suuntaan! Lukuisien väärään suuntaan kääntymisten jälkeen täällä on lopultakin oppinut liikkumaan ilman suurempia ongelmia.

Vaikka olemme saaneet osaksemme käsittämättömän ystävällistä palvelua täällä Belgiassa, on yksi asia, mikä näissä ihmisissä ärsyttää aivan älyttömän paljon. Se on se, että paikallisilla ei ole kiire yhtään minnekkään. Kaupungilla madellaan kuin etanat, eikä tietä anneta, vaikka nähdään että toinen yrittää ohi. (Saman ilmiön tosin näkee myös Raksilan uimahallin vesijuoksuradalla.) Varsinkin kaupassa tämä aiheuttaa sapen kiehumista aina vain. Ja ne kauppojen kassatädit! Ollaan nyt viimeajat asioitu Delhaize-nimisessä suurmarketissa. Siellä on turha kuvitella suoriutuvansa kassan läpi viidessä minuutissa. Kun puuttuu koodia, pitää vaihtaa kuulumisia, se käsi liikkuu niin hitaasti ja jos ei asiakkaan kanssa voi jutella niin jutellaa nyt sitten ainakin viereiselle kassatädille. Että vähän vauhtia siihen toimintaan ja töppöstä toisen eteen. Niin!

Joskus on tullut harmiteltua kun Oulussa muka sataa liikaa. Täällä on satanut koko syksyn ajan yhdeksänä päivänä kymmenestä. Tänään sattu olemaan se kymmenes päivä, jolloin ei sada. Luultavasti kotokaupunki vaikuttaa tämän jälkeen preerialta.

Me fiksuina kuviteltiin että ruoanlaitosta tulee täällä ongelma. Oli se mieltä avartavaa huomata, että ruokakaupan valikoima on lähes sama ku Suomessakin. Tietty kotimaiset spesialiteetit kuten salmiakki, piparit ja glögi puuttuvat. 

Paikalliset valittaa kun on liian kylmä. Viime talvena oli kuulemma pahimmillaan -9 pakkasta ja koko kaupunki sekaisin. Asiaa voisi osaltaan auttaa se pukeutuminen. Aamuisin töihin lähtiessä meillä on välihousut farkkujen alla, 2 paitaa ja ulkoilutakit, kaulahuivit ja lapaset. Paikallisilla on minihameet ja sukkahousut, se on katsokaas tyyli ennenkaikkea. Kaiken huippu oli tänään, kun nähtiin kaupungilla partiopojat uniformuissaan ja polviin asti ulottuvissa shortseissa. Poijilla oli pipot päässä, mutta paljaat jalat! Tollojakai ne on.

Täällä ihmiset puhuu järkiään todella hyvää englantia, joten asioimisen kanssa ei ole missään vaiheessa ollut ongelmia. Minkäänlaista kulttuurishokkiakaan ei tullessa jouduttu kokemaan. Täällä on helppo olla. Ihmiset tuntuvat olevan melkeinpä kopioita suomalaisista, ehkä aluksi vähän jäyhiä, mutta tutustuessa hyvinkin mukavia.

Paikallisilla on hassu tyyli koristella joulua.

Rupsahtanut Kiikeli?

Koko asuntola on tyhjillään. Porukka liukeni kuka minnekkin ja meidät hyljättiin julmasti tänne. Ehkäpä tänä iltana on aika käydä vakkaripaikassa yhellä moikkaamassa meidän lempparibaarimikkonaista. Leffakin käy, väsyttää siihen malliin.

Enää 18 päivää siihen kun jalat koskettaa taas kotimaan kamaraa. Nyt tuntuu oudolta, miten ihmeessä 2,5 kuukautta voi kulua tämmöistä vauhtia? Vielä pitäisi ehtiä räpsimään paljon kuvia, syömään monesti ulkona, viettämään iltaa uusien kavereiden kanssa, järkätä Suomi-ilta, shoppailla, nauttia, tunnelmoida, ottaa lisää kuvia ja levätä. Suomessa ehi kuitenkaan. Niin ja Hanna tuolta just huuteli, että pitää ehtiä ostamaan uusi paita. Siinä meillä on haastetta.

-P-

Sairaalaelämää

Nyt on koittanut se hetki, kun on aika palata taas asialinjoille. Rakkaiden lukijoidemme iloksi ja oman lauantai-iltamme piristykseksi seuraa tarina belgialaisesta sairaalamaailmasta. Ja sieltä sitä ei vauhtia ja vaaratilanteita puutu. Ainakin erään vierestä seuratun kanylointiepisodin jälkeen toivon todella, ettei palveluun tarvitse tutustua potilaan näkökulmasta.

Sairaaloiden fyysinen ympäristö ei hirveästi eroa kotimaisesta. Tosin AZ Sint Lucas, jossa allekirjoittanut harjoitteluaan suorittaa, on monivuotisen rempan alla. Rakennuksen uudet osat ovat noin nelisen vuotta vanhoja. Yleisilme on siis moderni, siisti ja sairaalaksi hyvinkin kodikas.

Suuria eroavaisuuksia ei toistaiseksi ole tullut vastaan, tai sitten niihin eroihin on jo niin turtunut, etteivät ne itseä tässä vaiheessa enää hätkähdytä. Tässä kuitenkin parhaita paloja:

* Potilaat voivat käydä suihkussa vasta kun nestehoidolle ei ole enää tarvetta. Siihen asti heidät pestään sänkyyn pesulappujen kera. Jokainen potilas tuo sairaalaan omat vaatteensa, ja näin ollen myös omat pyyhkeensä ja froteiset pesulappunsa.

* Täällä tuntuu rahansäästö olevan kaiken a ja o. Siksi myös halvaantuneelle potilaalle revitään omat tiukat T-paidat päälle. Voitte vain kuvitella, että jos se ei ole mukavaa hoitajalle niin vielä hirveämpää se on potilaalle, joka käsiä ja päätä lähestulkoon revitään irti paidan päällesaamiseksi. Talon leikkauskaapuja käytetään vain leikkaukseen mennessä, tai jos potilas ei ole vielä saanut omia vaatteitaan.

* Potilas maksaa kaikista saamistaan palveluista erikseen, myös lääkkeistä. Jos osastolla on tilaa, potilas voi toivoa yhden hengen huonetta, joka luonnollisesti on kallein. Hintaan sisältyy myös vartaloemulsiopullo sekä Betadine-pullo haavojen hoitoon. Ja ne sinä saat, halusit tai et.

* Kun potilaalle annetaan pieniä injektioita kuten napapiikkejä, ihoa ei puhdisteta ollenkaan, tai se tehdään käsidesillä. Melkein kaikki tehdään käsidesillä. Turha siinä on sanoa että ei meillä Suomessa...

* Sint Lucasissa tehdään päivällä juttelukierros potilaiden luona. Samalla rasvataan potilaan selkä vartaloemulsiolla, koska se on kuulemma piristävää. Outoa sanon minä. Tähän ei totu.

* Kun potilaalla on tarve nestehoidolle, normaalisti laitetaan suoraan kolmitiehana ja samat letkut ovat paikallaan koko hoidon ajan. Kun nestepusseja tai Perfusalgan-pulloja (paracetamolia, jota tiputetaan jokaiselle) vaihdetaan, letkuja ei vaihdeta välissä. Jos vanha letku on jo vajunut, eipä huolta, se vaan täytetään toisesta letkustosta takaisinpäin. Infuusioletkut nimittäin maksavat rahaa! Alkuun piti vähän nieleskellä, nyt siihenkin on jo tottunut.

* Haavat puhdistetaan aina Iso-Betadinella. Puhdistus tehdään steriilin pakkauksen tupoilla ja pinseteillä, joten käsien pesulle _ei ole tarvetta_. Jos hanskoja tässä vaiheessa käytetäänkin, ne riisutaan ennen uusien haavalappujen laittoa, se on hanskat kädessä niin hankalaa.

Lisäksi...

* Ulkomaalaisessa sairaalassa työskentelyä helpottaa suuresti se, että Suomessa pääosin kaikki hoitoalan sanat ovat suoria lainauksia englannin kielestä. Sanakirjaa ei siis tarvitse kaivaa laukun pohjalta aina uuden sanan tullessa vastaan.

* Sairaanhoitajan koulutus kestää ammattikorkeakoulussa 3 vuotta. Ensimmäisen vuoden jälkeen voi työskennellä perushoitajana opiskeluiden lisäksi. Valmistuttua hoitaja voi lähteä työelämään, tai käydä vuoden erikoistumisopinnot. Vaihtoehdot ovat suurinpiirtein samoja kuun Suomessakin.

Tervetuloa osastolle Straat 67!

AZ Sint Lucas: Yhden hengen huone. Perusvarusteluina sänky, tuoli ja pöytä, johon kuuluu pieni jääkaappi. Jokaisesta huoneesta löytyy myös taulu-tv. Huone on kivan näköinen, mutta hermojaraastavan ahdas! Pöytäkin on liian usen vääräkätinen, joten lisäpöydän ollessa käytössä jääkaappi jää väärälle puolelle. Lisäpöytä liikkuu ylös ja alas, mutta ei sivuille. Ensi-ihastuksen laimennuttua voin todeta, ihan paska kapine!

Kaikista yhden hengen huoneista löytyy tuoliteline. Tulee nuo ekstratuolit ihan tarpeeseen, kun potilaan ystäviä ja sukua pukkaa paikalle vierailuaikaan. Populaa on ku romanien sukukokouksessa! 

Hox hanskat ja käsidesipullo!

 Herkkukoreja potilaille! Erityisesti turkkilaisilla on tapana tuoda omaiselle kimppukaupalla kukkia ja herkkukoreja. Perinteisimpiä on erilaiset keksi-, hedelmä- ja karkkilajitelmat. Jos näiden avulla ei parane, niin sitten ei millään. Potilaat myös mielellään tarjoavat herkkuja hoitajille. Salaa oon joskus pari suklaata ottanu :)

Jos jotakin täältä toisin kotiin, niin ainakin vapaan ilmapiirin. Parempikuntoisilla potilailla on lupa ottaa viinitömpsyt illalla. Toki se on tiedossa, että kotomaassa se ei olisi mahdollista. Hömpsyn lisäksi lipsahtais 'vahingossa'  koko pullo.

Ihania paikallisia hoitajia :) Kine-mies esittelee fysioterapeuttien työpuvun, joka väriltään eroaa sairaanhoitajien puvusta.

Ja kaiken huipuksi: kyllä ne hoitajat täälläkin syö! Pöydän päässä muuten laitoshuoltaja, jonka paidan väritys eroaa kahdesta edellisestä. Koko sairaalassa on joku hassu väriteema, tuoleja löytyy kaikissa sateenkaaren väreissä. Jos koto-Oysiin vertaa, niin onhan täällä huomattavasti pirteämpi yleisilme.

'
Luuserin pieniä onnistumisen iloja. Se on lopultakin suonessa! Paikallisessa kanyylissa on jotain vikaa, tai sitten sitä ei vaan ole suunniteltu nakkisormille. Tässä suomalainen versio teippauksesta, paikallisittain tuohon vaan vedetään kalvo päälle niin että koko kanyyli on käteen visusti paketoituna.

 

Hanna hyppäs puikkoihin täsä välisä. Kuten kuvasta voi päätellä, on oma harjoittelupaikkani hieman vanhempaa sorttia. AZ Jan Palfijn onkin hassumpi tapaus, sillä yleisesti se tunnetaan ns. "köyhempien" sairaalana, jossa tiettyjä toimenpiteitä (esim. isot sydänleikkaukset) ei tehdä, vaan tarvittaessa potilaat laitetaan lähetteellä yliopistolliseen sairaalaan. Toisaalta taas esimerkiksi monet lonkkaongelmaiset hakeutuvat nimenomaan Jan Palfijnille jopa ulkomailta, koska he haluavat ehdottomasti tietyn ja saman "kuuluisan" kirurgin käsittelyyn. Ylläoleva kuva on nykyiseltä osastoltani (pneumologia ja onkologia), jossa vietän yhteensä neljä viikkoa. Yleisilme on selkeästi harmaampi ja ankeampi kuin Sint Lucasilla.

Seinältä löytyy yksi käsidesipullo. Toinen on hoitokärryssä. Lisäksi joissakin potilashuoneissa on omansa. Hanskapaketteja on hoitokärryissä, jos on. Seiniltä et hanskatelineitä löydä, etkä paljon muualtakaan. Kyllähän ne kuitenki maksaa ja sillai.

Yhden hengen huone

Sähkösängyt sentään löytyy

Yhden hengen huoneen vessa. Just noin tilava se on.

Ahdas yleisvarasto mihin on tungettu kaikkea Meporesta pyörätuoleihin.

Lääkekärry

Hoitajien raporttihuone

Yllä paikallinen TBC- eli tuberkuloosieristyksen varustus: Alkoholia, maskeja sekä hanskoja. Takkeja oli, mutta sitten ne loppu, ja sanottiin vaan että voi voi. Eristyksen perusidea on ilmeisesti kuitenkin tajuttu, sillä kontaminoituneilla vermeillä ei sentään huoneesta poistuta vaan niille on ihan oma roskis :D Toki potilaalla on huoneessaan myös henkilökohtainen verenpaine- ja saturaatiomittari jne. 

Ja vielä pari itseä ainakin shokeeraavaa seikkaa: 

MRSA-positiivisen potilaan (kolmen puhtaan kanssa samassa huoneessa) haavaa hoidettaessa ei käytetä hanskoja.

Jos imen limaa trakeostomiapotilaalta, vaihdan joka kerta imupään uuteen steriiliin. Täällä taas imupää noukitaan lattialta ja näin siirretään kaikki paska trakean kautta potilaaseen. Hiljaseksi vetää.

Jos täällä jotakin todella on oppinut, niin mittaamaan verenpaineen puolessa minuutissa aneroidimittarilla. Elektronisia ei täällä tunneta.Vaikka pieniä (?) eroja löytyykin, emme menisi vannomaan että Suomessa on aina paremmin, vaikka aseptiseen toimintaan kiinnitetäänkin siellä enemään huomiota.

Maassa maan tavalla!

Taas kutsui meitä Antwerpen.

Rautatieasema on näkemisen arvoinen.

Lauantaina suunnattiin nokat kohti Antwerpeniä. Petri ja Eetukin oltiin saatu houkuteltua matkaan perjantaisen oluttuopin äärellä.

Heti Antwerpeniin selvittyämme suunnattiin ensimmäiselle suht huokeaksi arvioidulle hotellille ja otettiin huoneet. Sen jälkeen suunnattiin vaatekaupoille, mutta jokaisella meinasi verenpaineet kohota väsymyksen ja jatkuvan vesisateen vuoksi. Juuri mitään ei siis tarttunut matkaan tällä reissulla. Onneksi hyvä ruoka vähän piristi nuutuneen rupusakin mieltä. Pienen chillailun jälkeen päätettiin suunnata yöelämään. Aika suorilla päädyttiin Kelly's Irish Pubiin, mikä oli A) lähin pubi mikä silmiin osui sekä B) aivan täydellinen valinta!

Ensialkuun törmättiin suomalaiseen heppuun, joka palvelee Ranskan muukalaislegioonassa. Myöhemmin paikalle pölähti koko lastillinen suomalaisia opiskelijoita. Tais irkkubaari olla yleisesti ulkomaalaisten suosiossa, koska englantia tuntui puhuvan joka toinen. Tunnelma pubissa oli oikein mukava. Jos joku sattuu joskus näille hoodeille, suosittelen! Pitää alkaa Gentistäkin katselemaan paikkaa, jossa vois kuunnella elävää musiikkia.

 Tämä heppu, eli Pat Kelly, piti huolen musiikkipuolesta. Loistava ääni ja hyviä covereita.

 Ja me pidettiin huolta juomapuolesta. 

 Tilattiin Tequilat.

 Öinen näkymä rautatieasemalta. Sade taukosi siinä vaiheessa kun paineltiin takaisin hotellille.

Sunnuntaiaamuna kellon herättäessä aamupalalle oltiin vedetty unta palloon sellaiset neljä tuntia... 

Pienen hengähdystauon (tuli ihan tarpeeseen) jälkeen koitti koko reissun kohokohta: vierailu Antwerpenin eläintarhaan! Eläintarha on yksi maailman vanhimmista (since 1843) ja sijaitsee heti rautatieaseman vieressä. Yleisilme on ihanan puistomainen, eikä alueella muistanut olevansa kaupungin keskustassa.

 Syksy.

Eläimiä oli paljon ja montaa sorttia. Itse asiassa kokonaista 950 eri lajia. Ainoastaan karhu jäi näkemättä, oli kai kömpiny jo talviunille.

Kaunokaisia.

 Kirahvi.

 Ronsuperhe. Pienen kanssa on käyny hauska nimikämmi. Kasteessa hän sai nimen Kai-Mook, jonka luultiin tarkoittavan helmeä Thaimaan kielellä. Joku viisaampi osasi myöhemmin kertoa, että todellisuudessa Kai-Mook on yhtä kuin 'chicken.'

 Etsi kuvasta kaksi rauskua.

'Jos sinut kiinni saisin, niin varmasti kuristaisin...'

 ' Mä lennän!'

Tämä kaveri otti chillisti.

Gorilla se vaan mökötti.

Väsynyt kaksikko, tällä kertaa teekupin äärellä.

Blogihiljaisuutta taas takana. Syynä tähän on yksinkertaisesti se, ettei mitään ole tapahtunut! Ei siis yhtikäs mitään, jos ei oteta lukuun jokapäiväistä itsensänolaamista töissä. Siitähän on tullut meille jo arkipäivää. Toivoakseni tämä on vain tyyntä myrskyn edellä, ei tämä elämä saa liian tavanomaiseksi käydä. Onneksi ensiviikolla on luvassa mm. turkkilaista iltaa, joten ei päästä ihan vieraantumaan muusta asuntolan porukasta. Ensiviikonlopulle vois olla ohjelmassa reissu Antwerpeniin, tällä kertaa ihan kameran kanssa. Kävimme siellä pikamutkat viime viikon lauantaina ja jokin siinä kaupungissa (vaatekauppojen lisäksi) viehätti. Jopa siinä määrin, että takaisin on päästävä!

Piritalla takana jälleen mukava harjoitteluviikko. Pääsin jopa seuraamaan kahta sappileikkausta, joten kohta viidenvuoden takainen "haaveeni" siis toteutui. Ihan hienoltahan ne ihmissisuskalut ruudulla näytti. Toinen potilaista oli hoikka kolmekymppinen, toinen vanhempi naishenkilö. Oli vinhaa nähdä ero kahden ihmisen vatsaontelon välillä, kyllä se liha vaan näyttää tummuvan iän myötä...

Hanna jätti perjantaina surkean harkkaosastonsa ja menee maanantaina keuhkotautien osastolle. Toivottavasti uudella osastolla osataan ottaa vaihtari paremmin vastaan. Isoja eroja tuntuu olevan meidän harkkapaikkojen välillä. Vaikka paikalliset opiskelijat pääsee normaalisti vasta kolmantena vuotenaan seuraamaan leikkauksia, olivat halunneet mun kohdalla tehdä poikkeuksen, olenhan vaihtari sentään. Tuttu kirurgikin kyseli perjantaina, milloin tulen taas vierailulle. Hannan paikassa asenne on ehdoton ei, "olisihan se väärin paikallisia opiskelijoita kohtaan." Ihmetyttää kyllä, ketä kiinnostaa vaihtarin tekemiset. Esimerkkejä ois lisääkin, mutta tässä nyt yksi.

Kuluneen viikon aikana ollaan oltu erityisen laiskoja kuvienottamisen suhteen. Tässä kuitenkin yksi otos Vrijdag-marktilta, joka on tosi sievä toriaukio keskustan liepeillä. Harmi että aukio ei kyllä pääse oikeuksiinsa valokuvassa.

Aika syksyiseltä täälläkin näyttää.

Koska perjantai-ilta meni koomatessa työntäyteisen viikon jäljiltä, lauantaille piti keksiä jotain uutta ja erilaista. Eipä heti uskoisi, että pojat on näin iloisina homobaariin menossa...

... ja tytöt.

Tämä herrrkullinen näky on viime sunnuntailta. Tilatessa mieleen hiipi pelko pizzojen pienuudesta. Otettiin siis varman päälle ja tilattiin kerralla kolme. Ei jääny syömättä.

Hmmm... oiskohan tänäänkin pizzapäivä?