Julma todellisuus: Ai niin, täällähän piti tehdä töitäkin!

No niin, reissun päätarkoituksen eli harjoittelun myötä on blogissa vallinnut hiljaisuus. Aluksi meitä kauhistutti ajatus kahdeksasta tunnista päivässä viisi kertaa viikossa, mutta ekan viikon jälkeen tuohon alkaa jo (ehkä) tottua. Toki sillä on vaikutus sosiaaliseen elämään, koska ollaan ainoat opiskelijat tässä asuntolassa jotka suorittaa harjoittelua eikä käy tunneilla. Täällä järjestetään melko paljon ohjelmaa Erasmus-opiskelijoille, ja muut voi ilman suurempia ongelmia skipata tunteja että pääsis osallistumaan meininkeihin. Meillehän tuo ei ole millään tavalla mahdollista, joten monesta kivasta jutusta jää väkisinkin paitsi. Aamuvuoro alkaa molemmilla ennen seiskaa, joten eiku korvatulpat korviin ettei muiden rymyäminen häirihte ja ennen kymppiä sänkyyn! Noh, elämä on epäreilua ja sille ei voi mitään.

Ensimmäistä kolmen viikon harjoittelujaksoa on nyt takana viikko ja se on alkanut yllättävän kivasti kummallakin. Viikko sitten sunnuntaina meinas itku tulla ja ei keksitty yhtään hyvää syytä, miks haluttiin ylipäätänsä lähteä vaihtoon. Maanantaiaamuna molemmat käveltiin kauhun kangistamina harjoittelupaikoille (niin joo, ne on ihan eri suunnissa vielä) ja toivottiin että säilyttäis elossa. Niinku arvata saattaa, pelot oli melko turhia. Vastaanotto oli kummallakin hyvä ja ainakin oma ohjaajani teki heti alusta alkaen selväksi ettei mun tartte pelätä ja että kaikesta mikä askarruttaa saa ja pitää kysyä (Hanna).

Eroja suomalaiseen vanhustenhoitoon verrattuna ei ole toistaiseksi ilmennyt niin paljon kuin alunperin kuvittelimme. Molempien harkkapaikoissa jokaisella asukkaalla on oma vähäisillä koristeilla ja huonekaluilla sisustettu huone, josta löytyy sähkösänky. Piritan harjoittelupaikassa on myös muutama pariskuntahuone sekä oma "osasto" itsenäisesti asuville potilaille. Vanhainkodit ovat fyysiseltä olemukseltaan hyvin samanlaisia kuin siellä kotonakin.

Työaamu alkaa pesuilla, jotka tehdään froteisilla pesukintailla. Ylä- ja alapäälle on kyllä omansa, mutta alakerran pesuun tarkoitetussa kintaassa ei muutama sontatahra tunnu haittaavan. Eikun altaanreunalle kuivamaan ja seuraavaan kertaan! Hygienian kanssa on siis vähän niin ja näin. Myöskään pesuihin käytettävä palasaippua(!) ei kerää pisteitä meiltä kummaltakaan.

Hyvän hygienian toteutumista rajoittaa myös käsineet, tai se ettei niitä käytetä. Käsidesiä ja käsineitä on kyllä saatavilla, ongelma ei siis ole niiden puuttuminen. Ensin tehdään alapesut, sitten samoilla käsillä kuurataan asukkaan tekarit. Pesuissa ei siis aina ole edes minkäänlaista loogista järjestystä. Kauhunväreitä aihetti myös runsaasti erittävän isohkon säärihaavan hoidon seuraaminen, jota kävi ihmettelemässä kolme hoitajaa osastonhoitajan johdolla. Yksikään ei käyttänyt käsineitä.

Hauskuutta ensimmäisen harjoitteluviikon aikana on irronnut myös siitä, että englantia puhuvan ohjaajan saaminen tuntuu välillä hiukan hankalalta (Piritta). Ne hoitajat, jotka puhuvat sitä omasta mielestään heikosti, eivät haluaisi puhua ollenkaan. Äkkiä vaan harjoittelija seuraavan harteille, että itse päästään pinteestä. Ensiviikon ohjelmassa on myös selvittää, kuka hoitajista on nimetty ohjaajaksi. Olen nimittäin joka ikisen vuoron tehnyt eri hoitajan kanssa.

Kaikesta huolimatta, aloitamme huomenna uuden työviikon hyvillä mielin. Niin no, onneksi tätä on enää kaksi viikkoa jäljellä ;)