Väsynyt kaksikko viinilasien äärellä.

Nyt on vihdoin taas aikaa kirjoittaa kuulumisia, kun on eka harjottelu saatu (kunnialla) päätökseen. Voimia on verottanut monen viikon sairastelu ja erityisesti Pirren antibioottikuuri. Oikeastaan tauti lähti liikkeelle Piritasta, jonka jälkeen se on jyllännyt läpi lähes koko asuntolan. Eli lopputuloksena voimme todeta, että desinfektion luvatun maan asukkaat levittävät pahimmat kulkutaudit.


Harjoittelun edetessä eroavaisuuksia maiden välillä ilmeni roppakaupalla lisää:

- Täällä ainakin vanhustenhoidon puolella on tekokynnet, sormukset, rannekorut tms härpäkkeet sallittuja

- MRSA löytyy kuulemma lähes jokaisesta potilaasta, joka tulee sairaalasta jatkohoitoon, joten eristyksen kanssa ei ilmeisesti täällä olla niin tarkkoja

- Vanhusten viimeisinä elinvuosina ei kielletä pieniä ruumiillisia nautintoja: lähes jokaisen asukkaan huoneesta löytyy minibaari, johon useimmiten sisältyy aperitiiveja sekä erilaisia oluita.

- Mikäli päivätoimintaan sisältyy retki läheiseen pubiin, saavat myös työntekijät vanhusten ohella tilata muutaman oluen.

- Todella monilla vanhustenhoidossa työskentelevillä ihmisillä ei ole minkäänlaista alan koulutusta. Osa heistä työskentelee eräänlaisella valtion tuella, osa palkallisena. Työotteista ei kyllä huomannut kenellä koulutus oli ja kenellä ei, hommat olivat kaikilla tasan samat, lukuunottamatta joitain lääkehoidollisia tehtäviä. Toki erityiskysymyksissä asia oli varmistettava aina sairaanhoitajalta.

Aluksi vaikutti, että ihmiset ei halunneet puhua englantia ollenkaan. Päivien kuluessa meidät kuitenkin hyväksyttiin osaksi porukkaa ja loppua kohden melkein jokainen ainakin yritti ilmaista asiansa niin, että mekin ymmärtäisimme sen. Harhaluulomme oli, että englannin puhuminen olisi meille vaikeinta, tosiasiassa se tuotti eniten ongelmia työntekijöille.

Viime päivät ovat varsinkin Piritalle olleet tapahtumarikkaita. Jouduin käymään flunssan takia toistamiseen lääkärillä, osastonhoitajan käskystä. Tälläkin kertaa sain käyttää talon lääkäriä, mikä on vaivattomuudessaan kuulemma harvinaista herkkua vaihtarille. Sairastelun lisäksi, erään silmälasien rikkoutumisepisodin jälkeen ajatus paluulennosta kävi jo mielessä, kunnes asiat kuin ihmeenkaupalla alkoivat järjestyä. Eräs talon työntekijä tiesi optikon, jonka takataskusta löytyy ässä ongelmaan kuin ongelmaan. No uutta osaa rilleihin ei tämäkään herra pystynyt taikomaan, sillä osan valmistus oli loppunut jo pari vuotta sitten. Tästä edettiin kuitenki uusien kakkuloiden sovitteluun ja kun uudet kehykset löytyivät, hän valmisti ne VUOROKAUDESSA (koittakaapa saada uudet samassa ajassa Suomessa!). Olipa onni onnettomuudessa, että tapaturma sattui työaikana. Maksoin uusista rilleistäni.... 0€. Muutenkin harjoittelusta jäi todella hyvät muistot. Sain jo nyt monta uutta ystävää reissulla, jota en tule ikinä unohtamaan. 

No Hannapa kertoo tässä välissä harkkakokemuksistaan, jotka oli ja ei olleet samanlaisia ku Piritalla. Hoitotyötä toteutettiin kummankin paikassa suunnilleen samalla tavalla, joten siihen ei mitään lisättävää. Mulla oli nimetty ohjaaja, paikan ainoa sairaanhoitaja, jonka kanssa kuitenkin työskentelin vain muutaman päivän. Näin ollen ohjaaja vaihtui päivittäin, mikä oli välillä häiritsevää, mutta toisaalta ihan jees koska kaikki oli älyttömän mukavia mua kohtaan. Välillä tuntui kuitenkin, niin kuin oisin jääny ns. tuuliajolle kun muut huiteli ties missä. En ois varmaan selvinny ilman paikallista kolmannen vuoden sairaanhoitajaopiskelijaa, joka oli samalla käytävällä mun kanssa. Tää Annelien kertoi hyvällä enkulla mulle ihan perushoidollisista jutuista, että miten asiat on Belgiassa, kun ei työntekijät oikein tajunneet mua kunnolla perehdyttää. Oon tosi kiitollinen siitä että samassa paikassa oli toinen opiskelija, ja vielä noin ihana ihminen. Monissa iltavuoroissa oli tän tytön kans hervottoman hauskaa, kun meille nakitettiin typeriä tehtäviä (esim. lääketarjottimien pesu, niin mitä opinkaan siitä?), joista muodostui unohtumattomia terapiaistuntoja. Vikana päivänä sovittiin, että tavataan vielä vapaalla sit paremmalla ajalla.

Kun plussat ja miinukset lasketaan yhteen, jäi ekasta harjottelusta lopulta hyvä fiilis. Suurin nega oli ehkä ohjaava opettaja, joka sivuutti suuren osan tavoitteistani ja keskittyi muihin asioihin. Harjoittelun kestosta (3 viikkoa) en edes ala paasata, koska loppuis ehkä postaustila tai jotain. Eikä passaa unohtaa sitä, että pari viikkoa sitten laitoin meidän harjoitteluvastaavalle sähköpostia siitä että oon kipeä, enkä tiedä mihin lääkäriin mun pitää mennä. Tänäkään päivänä ei herra oo viestiin viitsinyt vastata.

Mutta jos hoitotyöhön ja käytännön asioihin liittyvät seikat unohdetaan, oli kokemus itse asiassa melko huippu: uudet ihmissuhteet, kiinnostavat kulttuurierot ja kielenkäytön kehittyminen on tasan niitä asioita joita tulin Belgiasta hakemaan. Looking forward to next week!